Aseet

Shuriken

Shuriken tarkoittaa käteen piilotettua terää, mutta sillä yleensä viitataan japanilaisiin heitto aseisiin. Shurikenit jakautuvat kahteen luokkaan on bō shurikeneita (棒手裏剣)  eli naulamaisia heitto teriä ja hira shurikeneita (平手裏剣) jotka ovat metalli levyjä tai tähtiä. Bujinkanissa harjoitellaan näillä molemmilla. Tähtien harjoitellussa käytetään yleensä käyntikortteja tai muita turvallisia harjoitusvälineitä. Metallisia bō shurikeneita heitetään veitsenheittotauluun. Japanilaiset bō shurikenit heitetään niin että pyörimistä tapahtuu mahdollisimman vähän, näin terä osoittaa suurimman osan lentomatkasta kohti vastustajaa. Heittomenetelmiä on kahden tyyppistä: jiki da-ho jolloin terä ei juurikaan pyöri, ja han-ten da-ho jolloin terä pyörii kuten perinteisessä länsimaalaisessa veitsenheitossa. Heittotekniikka on kylläkin haastava ja vaatii paljon harjoittelua. Bujinkanisssa opetellaan heittämään shurikeneita useista eri asennoista ja etäisyyksistä. Bujinkaniin kuuluu erityisesti bō shurikeneiden lisäksi Hira shurikeneihin kuuluvat neliömäiset Teppan- ja Senban shurikenit. Shurikeneita käytetään myös lähitaistelussa improvisoituna lähitaisteluaseena. Useat perinteiset samuraityylit käyttävät shurikeneita, ne eivät olleet pelkästään ninjutsuun liittyvä erityisase. Todennäköisesti shuriken jutsu on kehittynyt kivien ja teroitettujen kolikoiden heittämisestä.

fiFinnish