Ancient Japanese swords/blades can be divided based on age using the classification system below:

Jōkotō (ancient swords, before 900 AD)

Kotō (old swords, 900–1596 AD)

Shintō (new swords, 1596–1780 AD)

Shinshintō (newer swords, 1781–1876 AD)

Gendaitō (modern swords, 1876–present)

The Japanese sword has developed over time from the straight Tsurugi or Ken into the Tachi favoured by cavalry and from there to the katana. The Tsurugi was used in Japan from the Kofun Period (300-538) to the Heian Period (794-1185). It is a straight, two-edged sword. No documentation or lore of sword use has survived from that period. Nowadays the straight sword is connected with Japanese mythology and is used as a religious symbol in Japan. The most famous tsurugi is Kusanagi-no-Tsurgi (grass-cutting sword), one of three artefacts of Japanese imperial power, and represents bravery.

Japanissa Heian-kaudella (794-1185) Japanissa käytettiin useaa miekka tyyppiä. Tsurugi ja yksiteräinen suora miekka chokutō olivat saapuneet Manner-Kiinasta tai saaneet vahvasti vaikutteita Manner-Kiinan miekoista. Warabitetō on todennäköisesti ollut aikainen miekkamalli, joka oli paikallinen Japanissa, siitä miekkatyylistä kehittyi tachin edeltäjä Kenukigata-tachi. Warabitetō oli leveä lyhyt yksiteräinen miekka, jonka kahva ja terä oli taottu yhtenäisestä palasta terästä eikä kahvassa ollut puuosia. Kenukigata-tachi oli muodoltaan jo paljon lähempänä tachia, se oli ohuempi ja pidempi, Warabitetōn tavoin sen kahva oli taottu osana terää eikä kädensijassa ole puuosia. Sen sijaan kahvassa on ontto keskusta, joka muistuttaa Kenukia, perinteistä hiuspinsettiä. Kenukigata-tachissa oli myös ensimmäistä kerta japanilaiselle miekalle tyypillinen viisi- tai kahdeksankulmainen miekan poikkileikkaus shinogi-zukuri.

When the tang or nakago of the Kenukigata-tachi was developed further, a shaft or tsuka was fixed to it using a mekugi peg. This gave rise to the proper tachi sword, used especially by cavalry. The main weapon of mounted samurai was first the bow, and later the spear or naginata glaive: the tachi was a reserve weapon throughout history. The tachi is carried on the waist blade downwards, facilitating easy unsheathing whilst on horseback. A smith’s mei or signature is engraved on the tang, it can be seen on a blade that has the tsuka or handle removed. Japanese swords were marked by their blacksmiths such that the signature faced outwards when the sword is carried on the belt. One way to distinguish between a katana blade that is traditionally carried edge upwards and tachi is the signature, which are on opposite sides of the blade. The tachi used by the cavalry is chiefly a one-handed slashing sword which can be used as a two-handed weapon in necessary.

Mongolit yrittivät valloittaa Japania Kamakura-kaudella, joka aikaansai merkittävää kehitystä miekkojen valmistustekniikoissa. Masamune joka edusti Sōshū tyyliä/sepänpajaa, tutki taistelussa vääntyneitä ja katkenneita teriä, hän kehitti tyylin, jossa kovan hiiliteräsytimen sivuihin ahjohitsataan pehmeämpää terästä. Hän kehitteli myös vallankumouksellisia karkaisu- ja lämpökäsittelymenetelmiä. Tämä mahdollistaa leikkaavan terän, joka on merkittävästi kovempi (rockwell, kovuusasteikolla 60) kuin vastaavat eurooppalaiset miekat (yleensä rockwell 48-52), mutta riittävän joustavan pehmeämmän munen eli miekan selän (rockwell 40) takia se ei katkea. Hän loivensi valmistamansa tachin kaarta, pidensi pistokärkeä parantaen miekan pisto- ja leikkausominaisuuksia. Tachi pysyi käytössä katanan rinnalla erityisesti korkea-arvoisten komentajien aseena, merkkinä heidän asemastaan.

The katana was developed from the sasuga knives (刺刀) used by lower ranking samurai foot soldiers. In the Kamakura Period (1185-1333), samurai foot soldiers usually carried a naginata glaive as their main weapon with a sasuga knife as a secondary weapon. In the Nanboku-chō kaudella (1336－1392) pitkät aseet kuten ōdachi tai nodachi kahden käden miekat olivat suosittuja ja Sasuga pikkuhiljaa piteni katanan mittaiseksi. Katanana voidaan pitää vyöllä terä ylöspäin kannettavaa, viiltoon ja pistämiseen soveltuvaa miekkaa, jonka pituus on yli 2 shakua (noin 60 cm). Vasta 1400-luvun alussa sepät vaihtoivat mei allekirjoituksen puolta miekan ruodossa, koska heidän tekemiään miekkoja alettiin kantaa terä ylöspäin vyöllä katanan mukaisesti. Terminä katana on hiukan harhaanjohtava, se itseasiassa tarkoittaa mitä tahansa yksiteräistä käyrää miekkaa esimerkiksi sapelia. Uchigatana on oikea termi aseelle, joka yleisesti tunnetaan länsimaissa japanilaisena katanana. Koska sodankäynti muuttui enemmän suurien armeijoiden väliseksi sodankäynniksi, jossa keihäs syrjäytti naginatan ja 1500 luvun lopussa portugalilaiset toivat tuliaseen Japaniin, katana syrjäytti tachin. Katanaa oli helpompi kantaa ja käyttää jalan taistellessa. Monta tachia leikattiin nakagosta lyhyemmäksi, jotta niistä saatiin tehtyä katanoita, siitä käytetään suriage (磨上げ) termiä. 

During the Muromachi Period, weapons were easily acquired. Farmers, villagers, and monks had leave to bear and own swords. In 1588, Toyotomy Hideyoshi forbade farmers from possessing swords and set a ‛sword hunt’ in motion, resulting in swords being forcibly confiscated from all farmers.  

Japan’s civil wars ended in 1638, beginning the Edo Period. In this period, Tokugawa Bakufu or the military government decreed that all samurai were to carry two swords, the katana and the wakizashi. The length of swords was also limited by dictate. A katana could be no longer than 84.4cm in length, and a wakizashi had to be 51.5cm long. These restrictions were adjusted in 1712 when the length of the katana and wakizashi were lengthened to 87.6cm and 54.5cm respectively. As time went by, the length of the katana became standardised at 70cm, in contrast to the time before the restrictions when the lengh of swords varied greatly depending of the fashion of the period and the tastes of the wielder.

The Tokugawa shogunate required all samurai carry two swords as a mark of their status, and this is called daishō. The long sword was the katana and the short a wakizashi or tantō. Upon entering inside spaces or a nobleman’s grounds, katana were surrendered to servants whose task was to tend to and keep track of the sword during the visit. Swords were usually held in a dedicated cupboard near the entrance. A short sword was usually permitted to be carried inside.

Sword techniques in Bujinkan chiefly stem from Kukishinden ryu and Togakure ryu.