History

What is a Samurai?


The term samurai has changed meaning significantly throughout the ages, but originally it did not mean a Japanese knight or warrior.

Asuka (538- 710) ja Nara (710-794 kaudella. Yamaton keisarillinen perhe oli liitossa Korealaisen Baekjen kuningaskunnan kanssa, kilpailevaa Sillan kuningaskuntaa vastaan jolla oli oma liittonsa Kiinan Tang-dynastian kanssa. Hakusukinoe taistelussa (Hakusonkō no Tatakai) Sillan ja Tang-dynastian joukot voittavat Baekjet ja Yamaton joukot pakottaen Yamaton jättämään asemansa Korean niemimaalla 663. Jo ennen taistelua Japaniin Yamato-hoviin oli päätynyt mantereelta paenneita aatelispakolaisia, jotka toivat mukanaan tietoa mm. kulttuurista ja uskonnosta. Vuonna 646 Keisari Tenji määräsi Taika-reformin, jonka kautta Japanin aateliset ottivat käyttöön Tang-dynastiasta mallinnetun hallintojärjestelmän, byrokratian, kulttuurin, uskonnon ja filosofian. Kun Taihō-säädös otettiin käyttöön 702, Keisari Monmu pani täytäntöön Kiinan mukaan mallinnetut kutsunnat (Gundan-sei), jossa joka kolmas tai neljän mies värvättiin kansalliseen armeijaan, heidän tuli hankkia oma aseistuksensa ja varusteensa. Palveluksesta he saivat vapautuksen verotuksesta ja muista tehtävistä. Taihō-säädöksessä suurin osa keisarillisista virkamiehistä jaettiin 12 tasoon, joista ensimmäisen tason virkamiehet olivat keisarin tärkeimmät neuvonantajat. Kuudennen ja sitä matalamman tason virkamiehet tunnettiin nimikkeellä samurai, joka tulee sanasta Saburau. Se tarkoittaa ” he, jotka palvelevat lähellä aatelisia, heidän puolestaan”. Nämä samurait olivat siviilivirkamiehiä, sotilaista käytettiin yleisesti termiä bushi (武士) ja soturi perheistä buke (武家).

Emperor Kanmu wanted to annex northern Honshū to his sphere of power during the Heian Period (794-1185). This was home to the indigenous Emishi people who resisted the imperial family’s control. Kanmu named the first sei’i-taishōgun (征夷大将軍) or shogun to oversee the operation. At that time, the term did not mean ‛military dictator’, but rather leader of forces on an expedition against barbarians’. The emperor trusted in the martial skills of powerful local clans against the Emishi. Mounted bowmen were the main typical bushi warrior at the time. The emperor also deployed the clans in quashing rebellions.

After Emperor Kanmu had decentralised his army, his position of power became diminished. The formidable clans surrounding Kyoto assumed the offices of ministers and named their relatives as local civil servants. In their position as officials, they often levied heavy taxes in order to amass wealth for themselves and to pay off their loans, leading to many farmers losing their lands. Aristocrats rose to power through political contracts and marriages, even wielding power over the imperial family. At the time, some Japanese clans originated from unions of farmers who formed alliances against the larger clans and resisted the officials’ excessive taxation by bearing arms against them.

Kamakura kaudella 1185-1333 samurailuokka alkoi saada niitä piirteitä, josta nykyään heidät tunnetaan. Kun paikallisklaanit vahvistuivat ja saivat enemmän valtaa, alkoi vallan tasapaino siirtymään keisarillisesta perheeltä heille. Klaanien johtajat olivat tyypillisesti etäistä sukua keisarilliselle perheelle ja Fujiwara, Minamoto tai Taira klaanille. Alun perin toryo virkamiehet lähetettiin provinsseihin neljän vuoden kausille, he kuitenkin kieltäytyivät palaamasta Kyotoon ja heidän asemansa alueellisena johtajana alkoi periytymään pojilleen, jotka jatkoivat pakallisten kapinoitten kukistamista. Heiji kapina 1160 asetti Minamoto ja Taira klaanit vastakkain.  Taira no Kiyomori voitti konfliktin ja hänestä tuli ensimmäinen soturi joka nousi keisarillisen neuvonantajan asemaan, myöhemmin hän otti vallan itselleen, luoden ensimmäisen samurai johtoisen keskushallinnon ja asetti keisarin valtion keulakuvaksi. Taira ja Minamoto taistelivat uudetaan Genpei sodassa 1180-1185, jonka Minamoto voitti. Minamoto no Yoritomo otti vallan ja 1192 Kyotossa hän julisti itsensä Sei’i-taishōguniksi ja samalla siirsi valtoin keskuksen Kamakuraan lähelle omaa vallan keskustaan. Hän perusti Kamakura Bufukun eli Kamakura sotilas hallinnon. Kamakura shogunaatin (1185-1333) ja Ashikaga shogunaatin (1336-1573) aikana useat klaanit taistelivat vallasta. Myös Mongolien perustama Kiinan Yuan-dynastia pyrki valloittamaan Japanin kahdesti. Ukkosmyrskyt häiritsivät vuonna 1274 Japanin pohjois Kyūshūn valloitus yritystä, johon osallistui 40 000 soturia ja 900 laivaa. Heitä vastassa oli 10 000 samuraita. Valloitus epäonnistui ja vuonna 1281 Mongolit Kublai Khanin käskystä lähettivät uuden Yuan armeijan, joka koostui 140 000 sotilaasta ja 5000 laivasta. Heitä vastassa oli 40 000 samuraita. Hyökkäysten välissä samurait olivat rakennuttaneet suoja-asemia ja Genkō Bōrui (元寇防塁) 20 km pitkän muurin Hatakan salmeen. Mongolien ollessa vielä laivoissaan taifuuni iski pohjois Kyūshūn. Suuri osa valloittajista kuoli myrskyyn ja henkiin jääneet eivät päässeet etenemään samuraitten puolustusten ohi, joten heidän oli peräännyttävä. Ukkosmyrskyt ja taifuuni vaikuttivat merkitsevästi Japanilaisten kykyyn puolustaa maataan ja niitä alettiin nimittämään termillä  kami-no-Kaze eli jumalten tuuli, anten ymmärtää että Japani oli jumalten suojelun alaisuudessa.

Sengoku jidai eli sotivien valtioiden kausi 1467- 1615 oli yksi japanin verisimmistä aikakausista. Se kuitenkin johti pysyvään rauhaan Edo kauteen 1603- 1867. Sengoku jidai aikana japanilainen sodankäynti muuttui merkittävästi. Aikaisempina kausina konfliktit olivat olleet suhteellisen pienten joukkojen konflikteja, joissa aseina suosittiin jousta ja naginataa. Samurailla oli myös muita aseita käytössä kuten yari (keihäs), nodachi (kahdenkäden miekka), nakamagi (pitkäkahvainen miekkaa muistuttava varsiase), yojibo (raskas, usein rauta vanteilla vahvistettu nuija/parru), mompa (puunuija/vasara), ono (sotakirves) ym. Aikaisemmin sodassa painopiste oli yksilöllisillä suorituksilla sodankäynnissä eikä muodostelmataistelussa. Mongoli-valloitusten aikana Samurait muuttivat sodankäyntiään ja pikkuhiljaa armeijat kasvoivat ja muodostelmataistelu tuli tärkeämmäksi. Sengoku jidai aikana varsinkin Ashigarujen eli värvättyjen maanviljelijöitten merkitys kasvoi. Heitä oltiin toki käytetty aikaisemminkin, mutta nyt muodostelmataistelussa koulutetut ashigarut, jotka oli aseistettu pitkillä keihäillä, jousilla tai hakapyssyllä (sen aikainen musketti) olivat olennainen osa sodankäyntiä. Oli myös mahdollista saada ylennys maanviljelijästä samuraiksi sengoku kaudella, tekojensa kautta. Itse asiassa Toyotomi Hideyoshi, joka taisteli Oda Nobunaga armeijassa oli alun perin ashigaru, mutta ansioittensa takia sai ylennyksen samuraiksi. Hänestä tuli Oda Nobunagan kenraali ja neuvontantaja. Oda onnistui yhdistämään suurimman osan Japania alaisuuteensa. Kun hänen toinen kenraali Akechi Mitsuhide petti hänet, Toyotomi Hideyoshi kosti isäntänsä Oda Nobunagan kuoleman ja nousi valtaan.

Tähän saakka oli yleistä Japanissa, että rahvaalla kuten maanviljelijöillä oli aseita saatavilla ja he saivat kantaa niitä pitkälti vapaasti. Valtaan päästyään Toyotomi Hideyoshi teki laki uudistuksia, joilla turvasi omaa valtasemaansa mm. määräämällä ”miekkajahdin” jolloin muilta kun samuraita takavarikoitiin aseet. Toyotomi Hideyoshin kuoltua hänen alaikäisen poikansa olisi pitänyt periä valtaistuin. Oda Nobunagan eräs kolmas kenraali Tokugawa Ieyasu vastusti tätä ja Toyotomi Hideyoshin pojan Toyotomi Hideyorin lojalistit ja Tokugawa Ieyasua tukevat joukot kohtasivat Sekigaharan taistelussa, jonka Tokugawa voitti. Hän perusti Togukawa shogunaatin, joka hallitsi Japania  Edo kaudella 1603- 1867. Togukawa sääti lain, että vain samurait saivat kantaa daishoa eli pitkä miekkaa ja kumppanimiekkaa vyöllään merkkinä samurain asemasta. Muut yhteiskuntaluokat saivat kantaa lyhyttä miekkaa tai tanto veistä. On hyvä huomioida, että merkittävät rajoitukset aseitten saatavuudessa tulivat vasta rauhan aikakaudella.

As the role and cultural status of samurai changed many times through history, so too did there ethical principles shift, not merely from period to period but also from place to place and individual to individual. In times of war, there was no single warrior ideology per se, but rather different traditions and fighting styles (ryu-ha) had their own ethical principles.

It is often thought that Bushido was the uniting chivalric code of the samurai, but the modern conception of Bushido originates from a book of that name penned by Inazō Nitobe in 1899. Tashiro Tsuramoto’s Hakagure has also played a role in creating our modern idea of Bushido. This was based on conversations with reclusive samurai Yamamoto Tsunetomo who had worked as a scribe. The conversations date from 1709 to 1716. During the Edo and Meiji Periods, romanticisation of samurai culture was popular in literature and theatre, and this had had a great influence on our modern pop culture perception of the erstwhile Japanese warrior class which rose to rule the nation. The truth in much more complex and interesting.   

en_GBEnglish